maanantai 6. heinäkuuta 2015

Porkkanasämpylät







Ja näin, tästä alkaa leivälle omistettu viikko.
Luvassa on seitsemän gluteenittoman leivän ohjetta.
Ajatus tähän teemaviikkoon sai alkunsa tuumiessamme ystäväni kanssa kuika pidämmekin tuoreesta leivästä.
 "Kumpa voisi saada päivittäin tuoretta leipää" tuumailimme kaivaessamme hapankorppupakettia kaapista.
Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle tuoreen leivän saaminen voi olla vieläkin harvinaisempaa.
Valitettavan usein ne kaupan leivät ovat pakasteita ja "tuoreena" ostettavat leivät kuivahtavat melkoisen nopeasti.
Lisäksi valmiit gluteenittomat tuotteet koostuvat usein vähäravinteisista ainesosista kuten perunan- ja vehänätärkkelystä. Tällöin ruokavalion kuitupitoisuus ja ravintoarvot voivat jäädä melkoisen alhaisiksi. 
Onkin hyvä muistaa ettei tuotteen gluteenittomuus ole itseisarvo! 
Tästä voisin kirjoitella joskus enemmän, mutta ensiksi rohkaisen sinua käärimään hihat ja tarttumaan tuumasta toimeen. 
Kun leivän leipoo itse, tietää paremmin mistä raaka-aineista se on oikeasti tehty.
Useat tämän viikon ohjeista eivät vaadi valtaisaa työmäärää ja ravintoarvot ovat kohdallaan.

Tänään valmistetaan sämpylöitä muffinivuokapellillä, joten sämpylät saavat muotonsa kuin itsestään.
Porkkana tuo sopivasti pehmeyttä ja auttaa leivän tuoreena säilymisessä.
Makua ei tarvitse erityisemmin puollustella, sillä
meidän talon pieni herrasmies vaati "pullaa" kyynel silmäkulmassa ja isommat koemaistajat kyselivät joko saisi lisää.
Maistuu siis vauvasta vaariin.


Porkkanasämpylät
(Gluteeniton, 9 kpl)

2,5 dl vettä
1/4 hiivaa 
1/2 rkl hunajaa

2,5 dl tattarijauhoja
1 dl riisijauhoja (tai 3/4 dl täysjyväriisijauhoja)
1dl perunajauhoja
2 dl hienoa porkkanaraastetta
1/2 rkl psylliumia
1/2 tl suolaa
1/4 dl oliiviöljyä


Raasta porkkana hienoksi raasteeksi.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja vatkaa hiiva siihen.
Sekoita joukkoon hunaja niin että se liukenee nesteeseen.
Lisää jauhot, psyllium, oliiviöljy ja suola.

Lusikoi taikina hyvin voidellun muffinssivuokapellin koloihin, ripota pinnalle seesaminsiemeniä (kuvassa mantelirouhetta) ja kohota n. 1h. 
Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja paista 10 min.

Nostele sämpylät ritilälle jäähtymään.
Voit käyttää irrottamisessa apuna esim. muovilastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti