perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulu, tuo monien toiveiden juhla






Joulun lähtölaskenta jäi minun osalta hieman kesken.
 Viimeksi kirjoittelin että enää kaksi yötä olisi jäljellä.
No, tämän jälkeen aika vain vietiin käsistäni, ja hyvän joulun toivotukset jäivät kirjoittamatta.
Toivon että sait viettää ihanan joulun, sinun näköisesi ja oloisesi.
Minun jouluuni on kuulunut paljon iloa, toivoa, lämpöä ja tietysti loistavia makuelämyksiä.

Toisinaan havahdun miettimään sitä, kuinka paljon jouluun kohdistuu toiveita, odotuksia ja näkemyksiä.
Minun idylisessä joulussa kaikki olisi kaunista ja puhdasta, lapset toisivat sievillä leikeillään riemua ja joulupöydän antimet olisi valmisteltu yhteistyöllä. Ja ja ja...
Todellisuudessa suurin joulutoiveeni on kuitenkin rakkaus ja keksinäinen välittäminen.

Oletko muistanut lähimmäistäsi jouluna?
Lämpimät ajatukset, kauniit sanat ja teot tuovat joulumielen jokaiselle.
Tieto siitä että ympärillä on ihmisiä jotka välittävät, on kaikille tärkeää. 

Sitten seuraa toinen kysymys.
Olethan muistanut hemmotella  myös itseäsi viimeisten päivien aikana?
Olipa se sitten ylimääräinen pala kakkua, rauhoittava saunahetki, raikastava pakkaskävely tai itselle ostettu joulupaketti.
Kukin tekee sen tavallaan.
 Tärkeintä on että jouluna saa päästää hetkeksi irti arjen ohjaksista ja nauttia suuresta juhlasta.
Kun pidät huolta itsestäsi, jaksat olla valona myös muiden elämässä.

Mikäli sydämessäsi tunnet että olet jättänyt itsesi syrjään, rutista itseäsi, halaa ja paijaa. 
Ota pala suklaata, neulo tai lähde lenkille.
 Mitä ikinä teetkin, tee se hyvällä mielellä. 
Sinä ansaitset sen!

Mitäpä sitten, jos tuntuu että olet jo saanut kaiken.
Että olet muistanut paijata itseäsi ja ladannut akkusi täyteen.
Ehkä silloin haluat antaa itsestäsi jotain sitä tarvitsevalle.
Anna aikaa, kuuntele, hiero tai tarjoa apuasi.

Oikein riemullisia ja rentouttavia vuoden viimeisiä päiviä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti