lauantai 8. marraskuuta 2014

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen gluteenitonta pullaa!







Tuoreessa kanelipullassa on vaan sitä jotakin!
Uskonkin että moni gluteenitonta ruokavaliota noudattava katsoo toisinaan kaiholla meheviä kanelipullia.
 Niiden tekeminen kuin ei ole aivan yksinkertaisinta ilman vehnäjauhoja.
Itsekkin olin jo melkein luovuttannut tämän asian suhteen.

No, onneksi minulla oli hyvä makumuisto gluteenittomasta omenakanelipullasta, ja toivon siemen jäi itämään johonkin sisimpääni. 

Muutamia viikkoja sitten Kolmistaan blogin Karoliina kysäisi, olisiko minulla gluteenitonta pullan ohjetta. Löysin aikaisemmin mainitsemieni omenakanelipullien ohjeen reseptilaatikon käyköistä ja  päätin ottaa haasteesta kopin.
Testailin muutamaan otteeseen näitä pulleroita, muokkailin ohjetta ja lopulta totesin että pullalta maistuu.

Viimehetken vinkkinä: älä säästele täytteessä! Muuten lopputulos voi muistuttaa enemmän kanelisämpylää;)
Psylliumin kanssa ei myöskään kannata lakkoilla.  Tämän kultaisen aineen ansiosta pullat pysyvä koossa ja taikinaa on helpompi käsitellä.  

Rattoisia ja pullantuoksuisia leivontahetkiä!


Gluteeniton (omena)kanelipulla
(20 kpl)

2,5dl maitoa
70g voita/margariinia
25g hiivaa
1rkl psylliumia
1dl maitorahkaa
0,5 dl siirappia
1/2dl sokeria
1,5-2 tl kardemummaa
ripaus suolaa
(1/2 tl kanelia)
n. 5dl tattarijauhoja
n. 1,5 dl riisijauhoa
1 dl perunajauhoa

Väliin
59g voita/margariinia
reilusti sokeria
kanelia

Mikäli haluat tehdä omenakierteitä, lisää joukkoon omenahilloa ja ripottele vielä vähän sokeria pinnalle.
Sopiva määrä hilloa on n. 1,5-2dl.

Pinnalle
 Raesokeria
Halutessasi voit rouhia koristeeksi myös muutaman mantelin

Voiteluun 
1 kananmuna

Muffinssivuokia


Sulata voi ja lisää joukkoon maito/vesi. Tarkista että seos on kädenlämpöistä ja murenna joukkoon hiiva. Kun hiiva on liuennut nesteeseen, lisää psylliun ja anna turvota n. 10 min.
Sekoita joukkoon maitorahka, kardemumma, siirappi, sokeri (ja halutessasi hyppysellinen kanelia).
Sekoita tattarijauho, riisijauho ja perunajauho toisessa astiassa keskenään.
Aloita jauhojen lisääminen ja sekoita taikinaa vispilällä,
Taikinan paksuuntuessa jatka vaivaamista kevyesti käsin, samalla kun lisäät jauhoja.
Vatkaa lopuksi hetki sähkövatkaimella taikinakoukkuja käyttäen.
(Itse kaadoin taikinan lopussa vielä pöydälle, vaivasin siinä ja lisäsin jauhoja, kunnes taikina tuntui hyvältä)
Tunnustele sopivaa jauhojen määrää, niin että taikinasta tulee pehmeä, yhtenäinen ja kimmoisa pallo.
Anna  kohota peitettynä 10 min lämpimässä paikassa.

Levitä pöydälle riisi/tattarijauhoja ja kaulitse taikinasta iso levy.
Levitä voita/margariinia levylle varovasti (ettei taikina repeä). Jos käytät voita, sen kannattaa olla huoneenlämpöistä, jotta levittäminen on helpompaa.

Ripottele pinnalle reilusti sokeria ja kanelia.
Jos teet omenakanelipullia, levitä ensin levylle omenahilloa (+perunajauhoa)/marmeladia ja lisää kanelia ja sokeria.

Rullaa napakaksi pötköksi ja jaa 20 osaan.  Aseta palat muffinssivuokiin ja kohota n.20min. Voitele kananmunalla ja ripottele pintaan raesokeria. Paista 220 asteessa n. 13min.

Mikäli haluat tehdä korvapuusteja, leikkaa vinottain kolmioiksi, ja litistä kolmion kärjestä. Kohota pullat 20 min, voitele kananmunalla ja ripottele pintaan raesokeria. Paista 220 asteessa n. 13min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti