sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Juhlakahvit










 Lupailin vielä kirjoitella äitin 40-vuotis juhlien kahvittelusta. Tässäpä siis vielä muutamia kuvia juhlista:) Olen jo pidemmän aikaa haaveillut Kinuskikissan leivontakirjasta. Nyt löytyi hyvä syy hommata kirja, koska ajattelin kokeilla kakun väliin sieltä löytyvää kinuskipuolukka täytettä. Täyte olikin kerrassaan ihanaa! Melkein olisin voinut syödä sen jo ennen välliin laittamista ;) Kakun päälle oli ajatuksena tulla myös kandeerattuja puolukoita, mutta niitä ei kotimetsästä löytynytkään, ja pakastemarjoillahan tuo puuha ei onnistu. Pärjättiin kuitenkin ihan hyvin ilmankin!

Kakun seuraksi pikkusiskoni taiteilivat karjalanpiirakoita. Ja kuinka ihania ja taidokkaita niistä tulikaan. Ei voi muuta kun ihmetellä ja ihastella tyttöjen näppäryyttä:) Päälle tein munavoin, jonka ohje löytyy myös kinuskikissan kirjasta. Pursotin sen tähtiyllalla ja koristelin persiljalla.

Meidän viitosluokkalainen Säde leipoi pienellä avustuksella maailman parhaita korvapuusteja. Pullat ovat aina pienten vierailijoiden mieleen, ja niin näytti tälläkin kertaa olevan. Ainoastaan yksi pulla taisi jäädä yli, joten melkoisen hyviä korvapuustit olivat:)

Tällä viikolla saimmekin jo viettää uusia juhlia, kun kahdella ystävälläni oli syntymäpäivät. Juhlat ovat kyllä ihania piristysruiskeita keskellä arkea! Niin, ja arjestakin voi tehdä juhlaa :) Laittakaa  viikonloppuna vaikka istellenne tai koko perheelle ihana aamupala!

Nautinnollista viikonloppua!<3

                                                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti